Nikotiinipussit tulivat markkinoille melkoisella vauhdilla ja kiinnostus niitä kohtaan heräsi monella tupakoivalla henkilöllä. Syy oli tietenkin selvä, sillä niiden käytöstä ei tule samaa ikävää tuoksua kun tupakoidessa. Ovatko nikotiinipussit turvallisia käyttää vai liittyykö niihin myös riippuvuutta? Otetaan tästä selvää.
Nikotiinipussien historia Suomessa
Suomi on ollut varsin nopea liikkeissään, mitä tulee viranomaisten määräyksiin. Nikotiinipussit luokiteltiin aikaisemmin lääkkeeksi ja vuoden 2024 alussa ne liitettiin tupakkaveron alaisuuteen.
Nikotiinipussien eteneminen Suomessa:
- Aluksi ne luokiteltiin itsehoito- ja reseptilääkkeiksi, myynti ei onnistunut ilman lääkelupaa.
- Alle 4 grammaa nikotiinia sisältäviä pusseja on saanut myydä ruokakaupoissa sekä kioskeilla.
- Vuonna 2023 kumottiin yli 4 grammaa sisältävien nikotiinipussien lääkeluokittelu.
- Markkinat vapautuivat, joten täysi-ikäiset saivat hankia niitä täysin vapaasti ja markkinoille tulivat vahvat 50 mg nikotiinipussit.
- Maahantuonti teki huiman nousun, mutta yli 20 mg pussit kiellettiin kesällä 2023.
- Päätös ei koskenut omaan käyttöön tilaamista ulkomailta.
- Syksyn 2023 aikana käsiteltiin tupakkalain muutosta, joten vuoden 2024 alusta se astui voimaan
- Nikotiinipussi astuivat tupakkaverolain piiriin.
Nikotiinipussien tilanne tänään
Nikotiinipussien käyttöä ei kielletty kokonaan, mutta nyt ne ovat tupakkalain piirissä. Niiden nikotiinipitoisuuksien raja on tällä hetkellä 20 mg/pussi. Eli käytännössä maassamme on se tilanne, että myynti on sallittua ja tilaaminen ulkomailtakin onnistuu, mutta rajallisesti. Mielenkiintoista on nähdä, muuttuuko niiden sääntely jossakin vaiheessa tulevaisuudessa.
Suomen tupakkalakihan pyrkii siihen, että Suomi olisi savuton ja nikotiiniton vuoden 2030 alussa. Aikataulu vaikuttaa varsin kiireiseltä ja äkkiä ajateltuna jopa utopistiselta, mutta käytännössä se tulee varmasti lisäämään erilaisia rajoituksia asteittain. Se, että saavutetaanko näin nopealla aikataululla nikotiinittomuutta, ei tunnu kovin uskottavalta.
Voiko nikotiinipussien käyttöä suositella?
Suositteleminen on aina kuin kaksiteräinen miekka sekä monimutkainen kysymys. Joitakin tilanteita kuitenkin on, jossa sen käyttöä voi ajatella suositeltavan.
Joissakin tapauksissa on selvää, että nikotiinipussit ovat vähemmän haitallinen vaihtoehto tupakkatuotteiden rinnalla. Pussit eivät sisällä lainkaan tupakkaa, joten ne eivät myöskään tuota savua. Silloin ne vähentävät altistumista tietyille aineille. Käytännössä se voi tarkoittaa tilanteita, että perheessä on pieniä lapsia eikä äiti tai isä halua tupakansavun leijailevan kotona. Nikotiinipussit ovat siinä mielessä siistimpi ratkaisu.
Nikotiinipussit eivät välttämättä ole täysin riskittömiä, mutta niiden käyttöä ei ole tutkittu riittävästi. Eli kukaan ei tällä hetkellä osaa sanoa, miten paljon ja millä tavalla niistä on tai olisi haittaa. Se tiedetään, että riippuvuus niihin syntyy lähes yhtä helposti kuin tupakointiin.
Yhteenvetoa
Suomalaiset jatkavat nikotiinipussien matkassa edelleen, mutta rajoituksia on tullut ja niitä on todennäköisesti odotettavissa tämän jälkeenkin. Niiden käyttö aiheuttaa riippuvuutta, mutta selvää tutkimuksilla osoitettua näyttöä ei ole siitä, millaisia negatiivisia terveysvaikutuksia niillä on pidemmän käytön jälkeen.
Mielenkiintoista onkin nähdä, mikä on seuraava vaihe nikotiinipusseja koskevassa lainsäädännössä ja kuuluvatko ne jatkossakin tupakkalain piiriin.